EPO-toiminta-4-kerhot-web

Kerhot

Fallesmannit

Fallesmannit on kunniakasta perintöä vaaliva EPOn juristikerho, joka vuonna 2014 herätettiin useamman vuoden hiljaiselosta. Kerhon jäseneksi päästäkseen ei tarvitse olla oikeustieteen opiskelija, vaan jäsenyys, kokouksemme ja muu toimintamme on avoinna kaikille osakuntalaisille. Fallesmannit järjestää toimintaa vapaamuotoisista illanvietoista excursioihin jäsenistönsä kiinnostuksen mukaan. Yhteistyötä tehdään myös muiden osakuntien juristikerhojen kanssa; viime vuosina on pidetty mm. yhteisiä pikkujouluja, mökkiviikkonloppuja ja keväällä 2015 järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten 2000-luvun alkuvuosien juristikerhojen yhteisosakunnalliset sitsit. Ideoimme tulevia tapahtumia yleensä kerhon kokouksissa, ja tapahtumaideoita voivat vapaasti heitellä kaikki kerhon jäsenet ja mikseivät toki muutkin osakuntalaiset.

Fallesmanneihin voi liittyä osallistumalla kerhon kokoukseen, joita järjestetään suunnilleen kerran kuukaudessa. Tulevista kokouksista tiedotetaan EPOn viikkotiedotteessa. Fallesmanneilla on myös oma Facebook-ryhmä ja sähköpostilista. Mikäli laki, oikeus tai oikkarimeininki kiinnostaa, niin tervetuloa rohkeasti seuraavaan kokoukseen!

Petteri Harjanne
Fallesmannien pj 2016
petteri.harjanne(at)helsinki.fi

Kapaloseura – käsitöiden ystäville!

Huristeletko mielelläsi Singerillä vai oletko koukussa? Saako Novitan kevätkuvasto vilunväristyksiä aikaan, vai onko villasukkien tekeminen jäänyt kantapäähän? Jos kuulosti tutulta, tervetuloa käsitöiden ystävien Kapaloseuraan. Olemme pieni, mutta aktiivinen kerho kaikille käsillä tekemisestä kiinnostuneille. Toimintaa noin kerran kuukaudessa, käsityöiltoja, kursseja ja ekskursioita. Myös poropeukalot ovat tervetulleita joukkoomme!

Puheenjohtaja 2016 on Kirsimarja Rantakokko.

Sähköpostilistan kapaloseura(at)helsinki.fi, lisäksi meillä on ryhmä Facebookissa.

Lapua-kerho

Eikö Helsingis pääse kiärtämähän kunnon kylärinkiä? Tekiskö miäli hiukopalaa Sampan rilliltä? Tunnekko ittes aivan sakiaksi täällä isoolla kirkoolla? Tervetuloa kaikki lapualaaset ja lapualaasmieliset vaalimahan lapualaasuutta ja kasvattamahan yhteishenkeä. Teherään yhyres opiskelija- ja osakuntaelämä tutuuksi. Jokahittelle kyllä löyretähän omaltaanen lapualaasuutehen soveltuva titteli. Kookoonnumma noin kuukausittain ja toimintaa ohjaa lapualaasuus. Tervetuloa helepottamahan yhteestä kaipuuta Simpsiön vuorelle!

Puuhamies Marjo Taipalus
marjo.taipalus@helsinki.fi

 

Pohjalaisen Valtuuskunnan alaiset kerhot

Pohjalaisen Valtuuskunnan (PV) alla toimii useita eri kerhoja. Niiden toiminta on avointa myös kaikille epolaisille. Lisätietoa kerhoista löydät PV:n nettisivuilta ja kerhojen omilta sivuilta.

Pohjalaisten Naisten Itsenäinen Seura (PNIS)
Pohjalaisten Osakuntien Laulajat
Pohjalaisten Tanssikerho
Yhteispohjalainen Lautapelikerho (YPPELI)
Österbottniska Översättningsklubben (ÖÖK)