Valiokunnat

Osakunnassa toimii neljä valiokuntaa. Näistä kolme (kulttuuri-, liikunta- ja ohjelmavaliokunnat) ovat avoimia kaikille epolaisille, kun taas neljäs (yleis- ja talousvaliokunta) on hallituksen määrittelemä päätöksiä valmisteleva valiokunta.

Kulttuuri-, liikunta- ja ohjelmavaliokunnan tarkoituksena on järjestää monenlaisia osakuntalaisia kiinnostavia tapahtumia ja ekskursiota, joihin jokainen osakuntalainen on lämpimästi tervetullut osallistumaan. Kullakin valiokunnalla on puheenjohtaja, joka vastaa valiokunnan toiminnasta ja toimintaan käytettävissä olevien varojen käytöstä. Puheenjohtajien yhteystiedot ovat täällä.

Valiokuntien toimintaan voi lähteä kuka tahansa mukaan osakuntaiästä riippumatta. Toimintaan voi osallistua esimerkiksi osallistumalla valiokuntien järjestämiin tapahtumiin, ehdottamalla toimintaa valiokuntien toteutettavaksi tai järjestämällä itse esimerkiksi liikunta- tai kulttuuriekskursion. Alta löydät esittelyt ja kuvaukset kunkin valiokunnan toiminnasta.

Kulttuurivaliokunta

Helsinki on siitä ihana opiskelijakaupunki, että se on täynnä kulttuuriin liittyviä aktiviteetteja. Erilaisia teatteriesityksiä löytyy musikaaleista kokeilevampiin esityksiin, museoita vaihtuvine näyttelyineen, konsertteja järjestetään viikoittain ja jopa messutarjonta on valtaisa. Kulttuurin tarjonta on ehtymätön!

Kulttuurivaliokunnan tarkoituksena on hyödyntää monipuolisesti pääkaupunkiseudun laajaa kulttuuritarjontaa ja järjestää osakuntalaisille erilaisia kulttuuriin liittyviä ekskursioita ja illanviettoja.

Kulttuurivaliokunta pyrkii toteuttamaan osakuntalaisten toivomuksia ekskursioista sekä tapahtumista, ja jokaista kannustetaankin esittämään ideoita omien kiinnostuksenkohteiden mukaan. Valiokuntalaisena pääset osallistumaan vieläkin aktiivisemmin kulttuuriexcujen ideointiin sekä myös niiden järjestämiseen. Halutessasi valiokuntalaiseksi, ole yhteydessä valiokunnan puheenjohtajaan!

Liikuntavaliokunta

Tykkäätkö liikkua? Tykkäätkö höntsäillä? Tykkäätkö penkkiurheilla? Mitä tahansa vastasitkin, on liikuntavaliokunta oiva valinta ajanviettoa ajatellen. Liikuntavaliokunnan toiminta ja tapahtumat ovat avoimia kaikille osakunnan jäsenille.

Liikuntavaliokunnan kanssa pääset kokeilemaan uusia liikuntamuotoja, harrastamaan perinteisiä urheilulajeja sekä katsomaan parasta penkkiurheilua. Meininki on hyvä ja rento, sillä ekskursioiden päätarkoitus on aina yhdessäolo ja hauskanpito. Jos sinulla on jokin hyvä idea tai haluat mukaan järjestämään liikunnallisia tapahtumia, älä epäröi ottaa yhteyttä liikuntavaliokunnan puheenjohtajaan.

Ohjelmavaliokunta

Ohjelmavaliokunta ja sen toiminta ovat jäsentensä näköisiä. Osana ohjelmavaliokuntaa pääseekin tekemään juuri sellaista toimintaa osakunnalle kuin itse haluat!

Ohjelmavaliokunta järjestää osakuntalaisille erilaisia tapahtumia aina isoista bileistä ja sitseistä pieniin leffa- ja hengailuiltoihin. Se millaisia nämä tapahtumat ovat, riippuu täysin valiokuntalaisten ja muiden osakuntalaisten toiveista. Suurimmat tapahtumat, kuten kaudenavajaiset ja vappusitsit, ja osa pienemmistä järjestetään yhdessä muiden pohjalaisten osakuntien kanssa. Tule mukaan kehittämään näköistäsi ohjelmaa itsellesi ja muille, ota rohkeasti yhteyttä ohjelmavaliokunnan puheenjohtajaan!

Yleis- ja talousvaliokunta

EPOssa yleis- ja talousvaliokunta toimii hallituksen työvaliokuntana. Se antaa hallitukselle neuvoja muun muassa taloudenpidossa ja valmistelee Osakunnan budjetin. Valiokunnan jäsenet valitsee hallituksen kokous. Ehdotukset yleis- ja talous valiokunnalle voi osoittaa kuluvan vuoden valiokunnan puheenjohtajalle, hallituksen puheenjohtajalle tai Osakunnan kuraattorille. Yhteystiedot toimijoille löytyvät Virkailijat-sivulta.